maanantai 21. syyskuuta 2015

Melkein kaksi vuotta

Hei taas. Onko siellä ruudun toisella puolen enää ketään? Vähän luulen että ei, onhan viime kerrasta jo pian vuosi ja kymmenen kuukautta. Mä silti päätin tulla kirjoittamaan, nyt taas tuntuu siltä että tarviin tätä blogia.

Mitä mulle kuuluu, miten mulla on mennyt? Just tällä hetkellä fiilikset on vähän negatiivisen puolella, mut muuten yleisesti ottaen kaikki on ihan ookoo. Kun silloin alkuvuodesta 2015 suljin tän blogin, olin kauhuissani. En kauheasti muista siitä ajasta mitään, mutta joskus vähän tuon viimeisen kirjoituksen jälkeen muistan päässeeni 48 alkavaan painoon. Paastosin pari yksittäistä päivää, välillä taas yritin paastota mutta epäonnistuin. Luin tosi paljon muita blogeja. Keskityin kirjoituksiin. Pyörtyilin välillä, varsinkin suihkun tai kylvyn jälkeen. Paino nousi. Selvisin kirjoituksista. Kävin usein lenkillä Kympin kanssa, me lähennyttiin aika paljon. Yritin laihduttaa ylppäreitä varten, välillä taas ei laihduttaminen kiinnostanut yhtään. Halusin olla normaali, ilman tätä kaikkea paskaa. Mieliala kohosi aika paljonkin siitä mitä se oli edellisenä syksynä ja talvena. Olin ihan tyytyväinen mun kirjoitustuloksiin ja ylppärijuhliin, rakastin mun mekkoa. Muistan tunteneeni itseni vähän lihavaksi lakkiaispäivänä, mutta en antanut sen häiritä paljoa. Mun elämäntilanteessa tapahtui suuri muutos, positiiviseen suuntaan. Se vaikutti näihin kaikkiin mun ongelmiin ja paljon. Tutustuin uusiin ihmisiin, olin iloisempi ja onnellinen. Tykkäsin mun elämästä. Kesällä 2014 ahmin muutamana kertana, mutta syksyn tullen huomasin, että oon tainnut päästä siitä kokonaan irti. Syksyn aikana vedin pari kertaa kyllä överit, mutta se oli tosi kaukana siitä ahmimisesta, mitä joskus oli. Liikuin välillä oman mielen ja jaksamisen mukaan. En laskenut kaloreita juurikaan. Paino heitteli 52-53 kilon välillä ja olin tyytyväinen. Vuosi 2014 oli mulle oikeestaan tosi hyvä.

Vuosi 2015 tähän mennessä onkin sitten ollut henkisesti mun elämän rankin vuosi. Oon kohdannut elämässäni asioita, joita en olisi koskaan uskonut kohtaavani. Kasvoin ja aikuistuin vauhdilla. Oon itkenyt paljon, mutta se on vahvistanut mua. Romahdin pari kertaa ihan täydellisesti ja vihasin itseäni ja elämääni, en ymmärtänyt asioita kunnolla. Mutta parasta siinä kaikessa oli se, ettei syömisellä tai painolla ollut mitään vaikutusta asiaan. Koko alkuvuonna en ole huolehtinut melkein ollenkaan kropasta ja painosta. Välillä oon käynyt vaa'alla, välillä söin överit, välillä valitsin terveellisemmän vaihtoehdon, välillä laskin jopa kalorit ihan mielenkiinnosta, liikuin kun siltä tuntui. Kesällä aloin pikkuhiljaa päästä vaikeuksista yli ja silloin kiinnitin kyllä enemmän huomiota kroppaankin. En enää samalla tavalla kuin silloin ennen, vaan lisäsin vähän liikuntaa koska tykkäsin siitä. En stressannut syömisistä. Kesällä vietin mun elämän yhden parhaimmista kuukausista. Aikuistuin vielä vähän lisää. Sain opiskelupaikan. Muutin uuteen kaupunkiin. Laihduin vaikka en tehnyt asialle mitään. Söin tosi epäterveellisesti. Loppukesästä liikunta jäi pois lähes kokonaan. Paino vaan laski laskemistaan, ei mitään montaa kiloa kerralla, vaan vähitellen. Olin tyytyväinen ja onnellinen.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Yksin isossa kaupungissa, opiskelut aloittaneena. En stressaa syömisiä, viimeksi oon laskenut kalorit vissiin toukokuussa. Pari päivää sitten kävin vaa'alla ja painoin tasan 50 kiloa, enkä muista koska viimeksi olisin ollut näin kevyt. Oon tutustunut uusiin ihmisiin ja muuton myötä oon myös etääntynyt muutamasta vanhasta tuttavuudesta. Oon iloinen ja onnellinen täällä nykyisessä kaupungissa, mutta samalla tunnen oloni niin yksinäiseksi. En tunne täältä vieläkään oikein ketään. Oon jäänyt taas pahasti yksin.

Se on ehkä se suurin syy miksi mulle tuli tarve kirjoittaa tänne. Oon taas yksin ja pelkään, mitä siitä seuraa. Se on ennenkin ollut tuhoisaa, johtanut syömisongelmiin. Viime aikoina oon miettinyt syömistä enemmän, vaikka en asialle ole vielä mitään tehnyt. Oon alkanut käymään tunnin kävelylenkeillä pari kertaa viikossa ja haluaisin myös oppia syömään terveellisesti. Mun ruokavalio ei nimittäin ole millään tavalla terveellistä tällä hetkellä, vaikken kaloreita laskekaan tai tarkkaile määriä. Olin siitä tasan 50 kilosta niin onnellinen, että muistui mieleen tää mun historia. Luinkin parissa päivässä koko blogin läpi, ja sen edellisenkin blogin. Itketti, kun mieleen palasi ne huonot hetket ja pelästyin, kuinka masentunut mä olinkaan. Mä todellakin olin pohjalla. Alkaa nää nykyiset murheet tuntua tosi pieniltä siihen aikaan verrattuna.

Mun elämässä on ehtinyt tapahtua tosi paljon kaikkea, mutta suurimmista pahoista oon selvinnyt ja oon ylpeä siitä. En tiedä, miten tästä jatkan eteenpäin. Tuntuu, että saattaisin tässä nyt ainakin jonkin aikaa tarvita tätä blogia ja teitä lukijoita, jos teitä vielä on, mutta en tiedä koska tää kaikki taas helpottuu ja että tarvitsenko ja haluanko kirjoitella sitten taas? En tiedä oikein mistään mitään juuri nyt. Mulla kävi mielessä Healthy Skinny Girl -dieetin aloituskin, enkä tiedä miksi. Tavallaan haluaisin olla laihempi edelleen ja tehdä asialle jotain, mutta toisaalta haluan antaa olla, koska niinhän se paino on viime aikoina pitänyt itsestään huolen kun en ole asialle mitään tehnyt. En tiedä.

Onko siellä ruudun toisella puolen enää ketään? Haluaisin kovasti kuulla miten teillä menee? :)

6 kommenttia:

  1. Ei yhtään tunnu niin pitkältä ajalta! Mulla taitaa olla niin pysähtynyttä etten edes tajunnut kuinka joillakin oikeesti elämä kulkee tolleen eteenpäin..
    Mä ainakin oon täällä seurailemassa yhä.
    Tosi hurjaa saada lukea mitä kaikkea oot puuhaillu!
    Huhhuh.
    Oon nyt vaan tosi hämmentynyt ja ilonen tästä "jälleennäkemisestä",
    glad to have you back!
    Ihanaa että sulla on ollu parempia aikoja, toivotaan että sellasia on vastakin ja saat täältä tarvitsemas tuen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, ihan mahtava kuulla toi kaikki! :) Saa nähdä mitä teen tän blogin jatkon kanssa... Sullakin näyttäisi olevan aktiivinen blogi, käyn kurkkaamassa sitä!

      Poista
  2. Mä olen täällä!

    Syömishäiriöisenä tyttönä oon tosi iloinen sun puolestasi, oot oikeasti ottanut valtavia askelia eteenpäin suhteessa vartalosi ja painosi hyväksymiseen ja oon ylpeä susta!

    Onnea opiskelupaikasta ja ylioppilaslakista :)!

    ♥:llä Lilla (mun kuulumiset pääsee lukemaan omasta blogistani My Painful Existence).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ja kiitos paljon! :) Käynkin heti lukemassa mitä sulle kuuluu.

      Poista
  3. Tiätkö ei herranjumala sain melkeen sydärin ku näin et olit kirjottanu. En mä kestä oikeesti koska oon itekki lukenu täs vähintää viimeset 2kk omaa vanhaa blogiani ja omia vanhoja tekstejäni, ja mul on ollu nii samanlaiset fiilikset ku sulla ?!?? Siis niin pelottavaa ja outoo et kaikista ihmisistä just sä teit ton samaan aikaan ku mä, ja tää sun teksti on iha ku mun suusta. Oon tosi paljo pohtinu et alkasin kirjottaa uudestaan, mut sä kerkesit ennen mua :D ehkä mäkin rohkastun tähä ny joku päivä. Muista et voit pistää viestii jos siltä tuntuu, iha koska vaan <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. APUA SS!!<3 En kestä, niin hämärää mut samalla niin mahtavaa :D Ehdottomasti kirjota taas, vaikka sit edes yks postaus jos siltä tuntuu! Mulle tuli vaan niin sellanen fiilis etten voi jättää tätä blogia noin kun sen oli. Voi olla et tää jäi nyt tähän tai sitten jatkan taas, saa nähdä, mutta jos kaikki jää tähän, on tää paljon parempi vaihtoehto kuin se aikaisempi. Ihana kuulla sustakin jotain! Mä pistän tässä joku päivä viestiä<3

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena. Kiitos, jos vaivaudut kommentoimaan ♥